Yleisöopastukset 2026

Opaskierrokset läpi kesän tiistaisin ja torstaisin

Kesällä 2026 pääset tutustumaan Savonlinnaan monipuolisesti auktorisoitujen oppaidemme matkassa. Kävelykierroksemme vievät sinut mm. aikamatkalle Savonlinnan historiaan näköislinnunpönttöjen kautta, kirjailija Joel Lehtosen jalanjäljille sekä kuulemaan kiehtovia tarinoita Linnankadulta, josta Savonlinna on saanut alkunsa. Linnunpönttökierroksista on tarjolla kaksi vaihtoehtoa, ”uusi ja vanha reitti”, jotka vievät eri puolille kaupunkia. Linnunpönttlkierrosten uuden reitin lisäksi tämän kesän uutuus on ”Miekkoniemi ennen ja nyt”.

Joka tiistai 2.6.-28.7. järjestämme Kesäisen kaupunkikävelyn, jonka aikana nähdään Savonlinnan tärkeimpiä nähtävyyksiä leppoisaan tahtiin. Kierrokset alkavat Malmirannasta oppaiden mainostaulun edestä. Lähin katuosoite on Linnankatu 34. Kesto n. 1,5 tuntia.

Tiistaisin 4.8.-25.8. Kesäinen kaupunkikävely järjestetään englanniksi.

Joka torstai 4.6.-27.8. sukellamme puolestaan eri teemojen pariin. Teemat ja lähtöpaikat ovat listattuna alla olevaan taulukkoon.

Kaikki opastuskierrokset alkavat klo 14.00.

Hinta 8 euroa / henkilö. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi.

Käteismaksu oppaalle.

Tervetuloa mukaan!

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

 

PVM

Kierros

Lähtöpaikka

KESÄKUU

   
4.6. Rajaseutukaupungin elämää Riihisaari
11.6.

Kylpyläelämää onnellisten saarilla

 

Spahotel Casinon edestä

 18.6.

Linnunpönttökierros

UUSI REITTI

Tuomiokirkon edestä
 25.6.

Linnunpönttökierros

VANHA REITTI

Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkko (ent. Pikkukirkko)
     

HEINÄKUU

   
2.7. Joel Lehtosen jalanjäljillä Joel Lehtosen patsas
9.7. Tarinoiden Linnankatu Oppaiden mainostaulu, Linnankatu 34, Malmirannan satamalaiturin läheisyydessä
16.7.

Linnunpönttökierros

UUSI REITTI

Tuomiokirkko
23.7. Savonlinnan sodat Tallisaari
30.7.

Miekkoniemi ennen ja nyt

UUTUUSKIERROS 

Ilolan edestä

Ilokallionkatu 13

ELOKUU

   
6.8. Muutaman kirjailijan Savonlinna Wanhan Kasinon edestä
13.8.

Linnunpönttökierros

UUSI REITTI

Tuomiokirkko
20.8. Laitaatsilta – elämää telakan äärellä Laitaatsalmen taistelun muistomerkki
27.8.

Linnunpönttökierros

VANHA REITTI

Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkko (Pikkukirkko)
     

Kannattaa muistaa myös vuonna 2026 järjestettävä Kotikaupunki tutuksi -opastussarja:

Tarinoiden Linnankatu (soveltuu myös lapsille)

Tarinoilla höystetty Linnankadun kävelykieros johdattaa sinut Savonlinnan – ja koko Sisä-Suomen – vanhimmalle kadulle. Kävelyn aikana kuulemme tarinoita elämästä ja todellisista henkilöistä Savonlinnan historiassa. Kierros sopii hyvin myös lapsille. Kesto n. 1,5 h. 

Lähtöpaikka: Pikku Kakkosen leikkipuisto, Timo Mustakallion puistotie (Google-kartassa ent. Erik Laxmannin puistotie)

Savonlinna – rajaseutukaupungin elämää

Savonlinnan seudusta taisteltiin jo Novgorodin ja Ruotsin välillä. 700 vuotta sitten Pähkinäsaaressa solmittiin rauha, jossa Novgorodin ja Ruotsin välinen raja asetettiin ”ikuisiksi ajoiksi” aivan näille main. Olavinlinna lähiympäristöineen kuului Venäjään 1740-luvulta aina Suomen itsenäistymiseen asti. Esimerkiksi Kustaa III ei ollut savonlinnalaisten kuningas. Miten rajaseutu ja venäläisaika näkyivät Savonlinnan kehityksessä ja ihmisten elämässä? Kävelykierroksella vieraillaan kaupungin vanhimmassa osassa ja kuullaan sen historiallisista vaiheista erityisesti 1700- ja 1800-luvuilta. Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia.

Lähtöpaikka: Riihisaari

Pihlajavesi ja saaristolaiselämää 

Ennen vanhaan elämä oli vilkkainta saarissa ja järvien rannoilla. Mantereet olivat saariston ”takapihoja”. Nyt eletään maanteitten varsilla. Saaristossa asutaan edelleen vakituisesti ja elämä vilkastuu vapaa-ajan asuntojen käytön mukana. Saarissa asuminen on kuitenkin erilaista kuin mantereella, esimerkiksi jos lossiaikataulut määräävät liikkumista ja talven jäätiet on itse tehtävä. Savonlinnan oppaiden opastamalla kävelykierroksella kuulet mielenkiintoisia tarinoita elämästä Pihlajavedellä ennen ja nykyisin. Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia.

Lähtöpaikka: Tallisaari

Linnunpönttö Miljoonatalon edessä 2

Opastettu linnunpönttökierros 

Lähde mukaan mielenkiintoiselle kävelykierrokselle, jolla kuullaan tarinoita ITE-taitelija Marko Ruuskasen linnunpönttötaiteen synnystä ja kansantaiteilijan ajatuksista sekä tutustutaan muutamiin Savonlinnan vanhoihin rakennuksiin linnunpönttöjen kautta. Kesto n. 1,5 h.

Lähtöpaikka: Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkon (ent. Pikkukirkon) parkkipaikka TAI Tuomiokirkko, riippuen kierrosreitistä. Tarkistathan lähtöpaikan kierroksen tiedoista.

 

Miekkoniemi ennen ja nyt

Tiedätkö, miksi Miekkoniemeä kutsutaan Mesopotamiaksi tai entiseksi tölliskäkyläksi? 

Tule tutustumaan tämän päivän Miekkoniemeen ja kuulemaan sen värikkäästä historiasta.

Opas kuljettaa sinua reittiä Ilola – Opetusravintola Paviljonki – Miekkoniemen VPK ja Hutukanlahti. Opastuksen kesto noin tunti. 

 

Joel Lehtosen jalanjäljillä

Kävelyopastuksen aikana tutustutaan Savonlinnaan Joel Lehtosen elämäntarinan kautta ja siirrytään ajassa noin vuosisata taaksepäin. Lehtosen kohtalo huutolaispojasta kansalliskirjailijaksi tulee tutuksi Savonlinnan keskustassa kiertävällä opastuksella. Kesto n. 1,5 h.

Lähtöpaikka: Joel Lehtosen patsas, Puistokatu 1

Joel Lehtosen patsas

Laitaatsilta – elämää telakan äärellä

Laitaatsiltaan, entisen Säämingin alueelle perustettiin 1910-luvulla telakka ja korjauspaja, myöhemmin myös lotjaveistämö. Vilkkaan telakka-alueen liepeille syntyi aivan omanlaisensa yhdyskunta, joka eli työmaan pillin ja kellon mukaan – vapaa-ajan rientoja, kuten urheilua ja yhteisiä tapahtumia, unohtamatta.

Savonlinnan oppaiden kävelykierroksella kuulet kiehtovia tarinoita elämästä telakan kupeella, Suomen merkittävimmän sisävesitelakan menneisyydestä ja telakan nykypäivästä sekä Laitaatsalmen vaiheista vuosituhansia vanhana vesireittinä ja valtakuntien välisenä taistelupaikkana. Kesto on noin 1,5 tuntia.

Lähtöpaikka: Laitaatsillan taistelun muistomerkki, Laivamiehentie, 57510 Savonlinna

 

Kylpyläelämää Onnellisten saarilla

1900-luvun alun Savonlinna oli vilkas matkailukaupunki. Onnellisten saarille rakennettu Olavin kylpylaitos houkutteli kansainvälisiä vierailijoita viettämään kesiä järviluonnon keskellä. Kävelykierroksen aikana kuullaan tarinoita tsaarin ajan kylpylän historiasta ja kylpyläelämästä ja tutustutaan Kasinonsaariin, ”Onnellisten saariin”. Kesto n. 1,5 h.

Lähtöpaikka:  SpaHotel Casino, Kylpylaitoksen tie 4

Wanha kasino_minikuva

Muutaman kirjailijan Savonlinna

Savonlinnan oppaiden opastama kävelykierros tutustuttaa sinut Savonlinnaan kirjailijoiden kaupunkina. Marja-Liisa Vartion syntymästä on kulunut 100 vuotta. Ketkä, hänen ja Joel Lehtosen lisäksi, ovat Savonlinnasta kertoneet? Kenen elämää, ja millä tavalla, on kirjoissa kuvattu? Useampikin, kuin nämä parikymmentä nyt mukana olevaa kirjailijaa, on tänne tarinoita sijoittanut. Retken aikana kuullaan otteita kirjojen teksteistä. Kierroksen kesto on noin 1,5 tuntia.

Lähtöpaikka: Wanha Kasinon edestä, Kylpylaitoksen tie 4

Savonlinnan sodat

Olavinlinnan perustamisen 1475 jälkeen Savonlinna on kärsinyt kymmenkunnan eri sodan tapahtumista. Ne kaikki liittyvät itäiseen naapuriimme, myös omat sisällissotamme Nuijasota ja Sisällissota 1918. Tapahtumien kirjo kattaa asutuksen täystuhoja, Olavinlinnan valtauksia, ilmapommituksia, tiukkoja neuvotteluja ja jopa uskonsodan piirteitä. Savonlinna on ollut ruotsalainen linnakaupunki, venäläinen rajakaupunki ja suomalainen pikkukaupunki sekä Saimaan vesi- ja maaliikenteen strateginen solmukohta. Opastuksen kesto n. 1–1,5 h.

Lähtöpaikka: Tallisaari

Savonlinna dekkareissa

Savonlinnaan sijoittuvat rikostarinat voivat johdattaa kulkijan syvälle Saimaan synkkiin aaltoihin, tarulinnan muurien juurelle tai oopperakesän intohimoisiin kuohuihin. Kirjallisuuskierroksella kuullaan, kuinka moninainen kuva Savonlinnasta piirtyy fiktiivisessä dekkarikirjallisuudessa. Kierros ei sovellu pienille lapsille.

Lähtöpaikka: Tallisaari